sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Helavalkeat eli Toukojuhla



Näin Vappu-viikonlopun kunniaksi ajattelin kirjoittaa Vappu-juhlan alkuperästä ja, sitä edeltäneistä kevään juhlista.

Ennen kristinuskon saapumista Suomessa juhlittiin Helajuhlaa eli Toukojuhlaa. Helaa juhlittiin Toukokuun ensimmäinen ja siihen kuului laulua, tanssia, hyvin syömistä, sekä siman ja oluen juontia.

Helaa juhlitiin hedelmällisyyden juhlana, sekä kesän alkamisen juhlana. Hela-juhlaan kuului monenlaisia tapoja ja taikauskoja. Yksi tärkeimmistä Helan symboleista olivat Helan kokot eli Helavalkeat. Helavalkeita sytytettiin pitämään pahat henget poissa ja tuovan suojelusta karjalle petoeläimiltä. Toinen helan symboli on tiuku. Erityisest lapset pukivat tiukuja ja helistimiä käsiinsä ja jalkoihinsa Helana. Kilinän uskottiin tuovat karja-onnea, antavan enemmän maitoa lehmille, sekä suojelevan karjaa. 

Kristinuskon saapuessa Suomeen varhaisella Keskiajalla Hela juhla muutettiin kristittyjen juhlaksi eli Valpuriksi. Valpuri juhlan nimi tulee Pyhä Walpurgista. Devonissa eläneestä Englantilaisesta pyhimyksestä. Jos nimi kuulostaa saksalaiselta, se johtuu, siitä että Walpurga kuului saksilaiseen ylimysperheeseen.



Saksassa pakanallista Hela-juhlaa vastaa Walpurgisnacht - juhla eli Valpurin yö. Brittein saarilla juhla tunnetaan paremmin druidien Beltane juhlana. 

Valpuri juhlan muuttuessa enemmän kristityksi juhlaksi entiset pakanalliset uskomukset alkoivat saada tuomittuja piirteitä. Huhtikuun ja Toukokuun välinen yö tunnettiin Suomessa muunmuasa nimillä Valpurinyö, Taikayö sekä Noitienyö. Uskottiin, että kyseisenä yönä noidat olivat voimakkaimmillaan. Ihmiset pelkäsivät, että noidat ja pahat henget sieppaisivat lapsia ja veisivät karja-onnen. Noidilta suojauduttiin ripustamalla luuta ja lepänoksia talojen eteen.

Nykyinen Vappu rantautui Suomeen naapurimaastamme Ruotsista. 1800-luvulla niin Ruotsissa ja Suomessa kukan päivä eli Flooran päivä 13.Toukokuuta oli päivä, jolloin ylioppilaat ja työläisten ryhmät pitivät yleisiä kokouksia. 1800-luvun lopulla kokouspäivä siirrettiin Toukokuun ensimmäiseksi. Työläisten oikeuksia alettiin myös ajamaan ympäri maailmaa näin ollen Toukokuun ensimmäinen on myös kansainvälinen työläisten päivä. Vapusta tuli Suomessa yleinen vapaa päivä 1944 ja liputuspäivä vuodesta 1979 lähtien.

Vappuun kuuluu riehakas tunnelma, karnevaalit, ilmapallot, serpenttiini, sima, munkit, ylioppilaslakit, välillä myös shampanjan juonti ja lapsille järjestetään paljon naamiaisia.

Monet näistä perinteistä juontavat juurensa Toukojuhlaan. Aikaan toivottaa kesä tervetulleeksi takaisin. 

Hyvää Vappua, Beltanea ja Toukojuhlaa lukijoilleni.





lauantai 29. huhtikuuta 2017

Keijukaisten lähteillä

Suvi Niinisalo: Keijukaisten lähteillä, Atena kustannus, 2004

Suvi Niinisalon Keijukaisten lähteillä kuuluu ehdottomasti lempi-mytologia kirjojeni joukkoon. Suvi Niinisalo on taidehistorioitsija sekä keiju-mytologian asiantuntija.

Kirja alkaa tutustumalla luonnonhenkiin ympäri Eurooppaan. Aina suomalaisesta metsänhengestä Shakespearen Titaniaan. Niinisalon kirjoitustyyli on kepeä, mutta samalla asiallinen, mistä itse pidän kovasti. 

Edward Robert Hughes "Midsummer Eve" 1908
Viktoriaanisen ajan englannin kuuluisin taideryhmä pre-raphaelistit saivat taiteeseensa
inspiraation myyteistä ja kansantaruista. 

Keijukaisten lähteillä tutkii, sitä miten ihmisten mielikuva keijuista on muuttunut hyvin erilaisista hengistä pieniksi, siroiksi ja siivekkäiksi. Siihen on vaikuttanut muunmuassa J.M.Barrien Peter Pan näytelmä. Helinä-Keiju hahmon synty ja kehitys aina Disneyn Helinä-keijuiksi. Keijukaisimagon muuttumiseen on myös vaikuttanut viktoriaanisen ajan uskonnollinen puritanismi, romantiikan aika,sekä 1800-luvun kansallisaatteet. Yksi suurimmista merkittävimmistä tekijöistä oli lapsuuden tärkeyden ymmärtämien/ psykologian kehitys (lapsityövoiman käytön lopettaminen Englannissa ja muualla Euroopassa). Kehitys johti lastenkirja kulttuurin syntyyn sekä kirjankuvitustaiteen nousuun. 1800-lukua pidetäänkin yleiseti kuvitustaiteen kultakautena. 

Keijujen ulkonäköön länsimaissa on myös suuresti vaikuttanut pre-raphaelistien taideryhmä. Viktoriaanisen ajan englannissa erotiikka ja seksuaalisuus tuli pitää visusti piilossa tuon ajan tapakulttuurissa. Pre-raphaelistit keksivät keinon kiertää tapanormeja keskittymällä ammentamaan runo ja maalausaiheita myyteistä ja kansanperinteistä

Cicely Mary Barkerin kuuluisia kukkaiskeijuja. Cicelyn sisar toimi opettajana ja monesti Cicely
käytti sisarensa oppilaita keijujen malleina.

Margaret Tarrantin keijumagiaa

Viktoriaanisen ajan kaksi ehkä kuuluisinta keijutaiteilijaa olivat tuon ajan kuuluisimmat
naispuoliset kirjankuvittajat: Cicely Mary Barker sekä Margaret Tarrant. Molempien keijukuvat ovat vahvasti vaikuttaneet keijujen ulkonäköön niin kirjallisuudessa, elokuvissa ja taiteessa. 

Kirjassa on paljon kiinnostavaa tietoa kaikille, jotka pitävät keijuihin liittyvästä tarustosta ja mytologiasta. Se käsittelee laajasti ennen kristinuskon tuloa Euroopassa vallalla olleita käsityksiä keijuista ja haltioista, niihin liittyviä uskomuksia sekä taruja, joihin uskomukset perustuvat aina antiikin kreikasta, Brittein saarille ja Suomeen. Käsikädessä keijumytologian ja taruston kanssa kulkevat kuuluisat kirjat, jotka käsittelevät keijuja (Peter Pan, Cicely Mary Barkerin Big book of fairies) kuvitustaiteen synty ja kehittyminen Britanniassa ja myöhemmin Suomessa. Sekä lapsuuden ymmärtäminen ja ajatustapojen muuttuminen.

Opiskelen itse lastenkirjojen kuvittamista niin kirjassa on hyvää tietämystä lastenkirjojen sekä kirjapainon historiasta.

Kirjassa käsitellään myös keijujen muodonmuutosta  Suomessa aina vanhasta suomalaisen mytologian kalmanhenki Keijungaisen hahmosta sieväksi, pieneksi, siivekkääksi keijukaiseks. Suomeen pieni ja siivekäs keijukaishahmo saapui alunperin ulkomailta tuotujen lastenkirjojen myötä. Kirjassa mainitaan myös kuuluisia suomalaisia keijukais-satuja kuten Pessi ja Illusia, sekä niihin liittyviä kuvituksia. Myös suomessa ilmestyneitä satukokoelmia, joissa on ollut keijukaisaiheisia kuvituksia ja kuvittajia pohjoismaista, kuten Rudolf Koivu ja Elsa Beskow. 

Teos on hyvin monipuolinen ja äärimmäisen kaunis aina kultakoristeltua kantta myöten sisällön värikuvituksiin. Ehkä itse olisin toivonut keijumytologiaa muualtakin kuin Euroopasta, mutta koska aihe nivoutuu yhteen kirjankuvituksen kehitykseen Britanniassa ja Suomessa ehkä parempi näin.

Voin suositella tätä kirjaa kaikille keijujen mytologiasta ja ylipäänsä taidehistoriasta kiinnostuneilla. Sain itse kyseisen kirjan joululahjaksi vuosia sitten ja se on minulla yhä kovassa käytössä. 



sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Keiju-ovet


Olen viimeaikoina tykästynyt keju-ovien tekemiseen. 


Ne ovat niin kimaltavia ja täynnä pienen pieniä yksityiskohtia. 




tiistai 11. huhtikuuta 2017

Elävää Kuvaa: Leijonakuningas


Minun pitänee ottaa tavaksi kirjoittaa nämä animaatio-arvostelut heti katsomisen jälkeen, kun ne vielä ovat mielessä. Tänään oli vuorossa Disneyn klassikko numero 32 eli Leijonakuningas.

Juoni

Kaikki varmaan tietävät Leijonakuninkaan juonen, mutta kerrataan kumminkin. Aurinkoisilla Afrikan savanneilla Jylhäkalliolle syntyy leijonanpentu nimeltä Simba. Simban isä on arvoisa ja kunnioitettu kuningas Mufasa jä äitinsä Leijonanaaras Sarabi. Simba kasvaa leikkien parhaan ystävänsä Nalan kanssa ja saaden oppitunteja isältään. Yhdessä Nalan kanssa he joutuvat moniin tiukkiin paikkoihin. Simban setä Scar tahtoo päästä eroon veljestään ja veljenpojastaan ja punoo juonen, jossa Mufasa menehtyy ja Simba uskoo olevansa syyllinen.Scar kehottaa Simbaa lähtemään.

Nuori Simba pakenee viidakkoon ja ystävystyy pahkasika Pumban ja magnusti Timonin kanssa. Simba kasvaa viidakossa täysikasvuiseksi leijonaksi, kunnes eräänä päivänä hän kohtaa vuosien jälkeen lapsuuden ystävänsä Nalan.  Scarin käskystä leijonat ja hyeenat ovat nyt yhdessä Jylhäkallion ravintoketjun huipulla. Ruoka ja vesi ovat loppumassa. Nala yrittää houkutella empivän Simban palaamaan perheensä luokse. Simba kohtaa Paviaani Rafikin, joka auttaa tätä muistamaan isänsä ja oman itsensä. Simba palaa Jylhäkalliolle haastamaan setänsä. Leijonat, paviaani, pahkasika ja magnusti taistelevat yhdessä hyeenoja ja Scaria vastaan. Scarin loppu on brutaali. Hän joutuu hyeenoen syömäksi. Simba ottaa paikkansa Leijonakuninkaana.


Leijonanosa


 Luin jokunen vuosi sitten tutkimuksen Disneyn renesanssi kauden (1989-1999) (jotkut käyttävät myös nimitystä Disneyn toinen kulta-kausi) sekä post-present kauden (vuodesta 2010 eteenpäin)...mitenköhän tuon nyt kääntäsi..uusmodernikausi?...sukupolvien suosikeista.

Tutkimuksen mukaan suurimman osan 80-luvulla (ympäri maailmaa) syntyneiden lasten suosikki Disney animaatio on Kaunotar ja Hirviö ja suurimman (leijonanosan heh) osan 90-luvulla syntyneiden lasten suosikki Disney animaatio on Leijonakuningas. Ehkä arvaattekin viimeisimmän; suurimman osan 2000-luvulla syntyneiden lasten suosikki Disney animaatio on Frozen.

Näitä kaikkia kolmea elokuvaa yhdistää tietynlainen äärihypetys. Kaunotar ja Hirviö on tällä hetkellä kovasti pinnalla, koska siitä on vasta ilmestynyt uusi live-action version. Suurin ero kuitenkin Kaunottaren ja Hirviö sekä Leijonakuninkaan ja Frozenin välillä on se, että Kaunotar ja Hirviö..vaikka se oli ilmestyessään 1991 kaupallinen menestys, sitä ei vielä 90-luvun alussa otettu jättimäiseen kaupalliseen tuotantomyllyyn mihin Leijonakuningas joutui ja reilu kaksi vuosikymmentä myöhemmin Frozen. Yhä tänä päivänä neljä vuotta Frozenin ilmestymisen jälkeen Frozenin brandillä myydään kaikkea mahdollista.

On hyvä kysymys vaikuttaako tämä animaation brändäys tähän hypetykseen. Hankala sanoa. Ainakin omalla kohdalla tämä tutkimus menee kohdilleen, koska Kaunotar ja Hirviö on suosikkianimaationi ja olen 80-luvun lapsi. Tiedän myös todella paljon 90-luvun lapsia joiden suosikki animaatio on ehdottomasti Leijonakuningas. Mutta tiedänpä myös parikymppisen, jonka lempi Disney animaatio on Bambi ja toisen, jonka lempi Disney animaatio on Pelastuspartio Bernard ja Bianca. Niin tämä tutkimus ei todellakaan ole täysin yksiselitteinen. 

Elämäntie 

Leijonakuningas sai maailman ensi-iltansa Kesäkuun 15.1994 (Suomessa 2:s joulukuuta 1994). Tiedän, että lapsena kävimme perheen kanssa katsomassa Leijonakuninkaan ja seuraavana vuonna Pocahontasin. Olin kuitenkin niin nuori, etten muista kummastakaan katsomiskerrasta juuri mitään.

Oma isäni kuoli, kun olin todella nuori, 10-vuotias.  Ne, jotka ovat menettäneet vanhemman tai todella läheisen ihmisen hyvin nuorella iällä varmaan tietävät tunteen, että sitä elää vähän kuin jonkinlaisessa kuplassa. Itsellä ei ole oikein minkäänlaisia muistikuvia tuosta ajasta. Varmaan katsoin joitain Disney elokuvia, mutta ensimmäiset Disney muistoni liittyvät varhaislapsuuteen, kun 5-6 vuotiaana katsoin paljon Kaunotarta ja Hirviötä ja tykkäsin kovasti myös Robin Hoodista sekä Pienestä Merenneidosta. Isän kuoleman jälkeen oli pitkä tauko, jossa kaikki on sumuista ja harmaata. Vasta vuosien 1999/2000 aikoihin muistan katsoneeni Mulanin ja seuraavana vuonna Tarzanin. 

Ymmärrettävästi välttelin Leijonakuningasta sekä Bambia useamman vuoden koska ne olivat liian lähellä oman elämän tilannetta. Muistaakseni vasta ylä-aste iässä pystyi katsomaan molemmat elokuvat uudelleen. Bambi on mielestäni yksi Disneyn kauneimmista elokuvista. Pidän myös Leijonakuninkaan tyylistä, mutta Leijonakuninkaaseen liittyy monia teemoja, jotka itsessä herättävät, jonkin verran ristiriitaisia tunteita.

Ravintoketjun huippu

Leijonakuninkaan tekijät mainitsivat inspiraatiokseen Shakespearen Hamletin, sekä raamatun kertomukset Joosefista sekä Mooseksesta. Nämä raamatun tarinat eivät ole itselle kovin tuttuja niin en osaa niistä yhtä paljon sanoa mitä Shakespearesta. Hamletin ja Leijonakuninkaan yhteys on hyvinkin selvä. Hamlet kertoo Tanskan prinssistä, jonka setä on myrkyttänyt tämän kuningas-isän. Olen lukenut Leijonakuninkaasta vaikka minkälaisia analyysejä. Satututkija Jack Zipesin analyysi on jäänyt erityisesti mieleeni. Zipesin mielestä Leijonakuningas kuvaa nyky-yhteiskuntaa, jossa eriarvoisuus on avainsana. Nopeat syövät hitaat, toisin sanoen rikkaat tulevat rikkaammiksi ja köyhät köyhtyvät. Leijonakuningas myös kuvaa eriarvoisuutta, siinä miten Scar houkuttelee hyeenat seuraajikseen. "Kun vallan saan" laulun animointi-kohtaus on kuin suoraan toisen maalmansodan natsi-marsseista. 

Onko Leijonakuningas sitten satu ihmisistä eikä savannin eläimistä vai molemmista? Leijonakuninkaassa ei ole lainkaan ihmishahmoja, mutta sen teemat liittyvät ihmisyyteen. Varsinkin tämä ajatus monarkiasta Jota ei eläinlajien välillä ole. Palatakseni Zipesin ajatukseen Leijonakuninkaassa heitetään paljon vitsiä siitä, miten Leijonat ovat ravintoketjun huipulla. Voisiko tämä olla viittaus enemmänkin ihmisten maailmaan? siitä miten historian aikana monissa kuningaskunnissa veljekset saattoivat ihan yleisesti murhata toisen valtaa saadakseen. Politiikassa tapahtuu selkäänpuukotuksia ja aina on joku yksittäinen ihminen tai ihmisryhmä, joka hyödyntää muita pönkittääkseen omaa asemaansa. 

Itseä välillä häiritsee Leijonakuninkaassa tämä monarkkia/oligarkia/harvainvalta ajattelu. Se näkyy ihan näissä Leijonakuninkaan mainosjulisteissa, joissa savannin eläimet tulevat kumartamaan vastasyntynyttä leijonanpoikasta. Näin ei tietenkään luonnossa oikeasti tapahdu. 

Toisaalta Leijonakuningas on myös hyvinkin autenttinen. Leijona yhdyskunnissa naaraat hoitavat metsästyksen.  Näin tehdään myös Leijonakuninkaassa. Leijonalaumassa on yleensä 4-10 naarasta ja vain 1-2 urosta. Näin tapahtuu myös Leijonakuninkaassa. Eläinten animointi, liikkeet ja refleksit ovat hyvinkin realistisia. 

Leijonakuningas yhdistetään usein myös japanilaiseen Kimba-animaatio sarjaan. Heti Leijonakuninkaan ilmestymisen jälkeen on pohdittu, sitä kopioivatko Leijonakuninkaan tekijät osiota Kimba-animaatioista. Tekijät ovat kuitenkin kieltäneet yhteydet. Ihan mielenkiinnosta kävin YouTubesta katsomassa muutaman Kimba-jakson. Ensimmäinen yhteys Kimbaan on tietysti päähahmon nimi Simba. Simba kuitenkin merkitsee leijonanpoikasta Swahiliksi on näin ollen yleinen afrikkalainen nimitys leijonalle niin nimestä ei voi päätellä mitään. Kimba sarja kertoo valkoisesta leijonasta, Kimbasta ja tämän seikkailuista. Animaatio sarjan juoni on hyvin erilainen mitä Disneyn Leijonakuninkaan. Japanilaisessa sarjassa on muunmuassa trofee metsästäjiä ja paljon luonnonsuojeluteemoja. Osa animaatiokohtauksista kuitenkin muistuttavat paljon Leijonakuninkaan kohtauksia, sekä osa hahmoista kuten paviaanit ja pahis eli Scar leijona näyttävät samoilta.

Näin itse taide-alalla työskentelevänä voin sanoa, että lähes kaikki animaatiot ja elokuvat ja lastenkirjat, joita muksuna katselin voivat vaikuttaa alitajunnassa kuvituksiini. Leijonakuninkaan animaattorit ja käsikirjoittajat ovat todennäköisesti katsoneet Kimbaa 60-luvulla ja se on hyvinkin voinut alkaa elää omaa elämäänsä ihmisten mielissä. 

Filosofisia Mietintöjä ihmisistä, leijonista, elefanteista ja paviaaneista

Mistä pidän Leijonakuninkaassa on lähes shamanistinen ajatusmalli elämäntiestä. Mufasan sanat siitä, miten kuoleman jälkeen ruumistamme tulee ruohoa, jota antiloopit taas syövät näin kuljemme kaikki yhdessä tällä suurella elämäntiellä. Leijonakuninkaan suurimpia teemoja ovatkin kuoleman hyväksyminen olennaisena osana elämää sekä  oman tien seuraaminen.

Tiesittekö muuten, että Hakuna Matata on itseasiassa ihan oikea afrikkalainen sananlasku. Timonin ja Pumban hahmot tuovat huumorikevennyksia Leijonakuninkaaseen, mikä teemoiltaan on muuten aika synkkä elokuva. 
 Pirkka-Pekka Peteliuksen Timon taitaa kyllä olla suosikkiääneni koko Leijonakuninkaassa. Esa Saario on luonnollisesti Mufasan ääni. Saario on varmaan kymmenien Disney hahmojen isä-ääni. Aikuisen Simban ääni on Paavo Kerosuo, joka oli muunmuassa Dimitrin ääni Don Bluthin Anastasiassa. 

Ehkä itse kaipaisin Leijonakuninkaaseen enemmän syvempää otetta eläinten käyttäytymiseen. Leijonien käyttäytyminen on hyvinkin autenttsesti kerrottu. Mutta ikävä kyllä hyeenat ovat osittain Leijonakuninkaan takia saanet huonoa mainetta, jota ne eivät ole ansainneet. Myös kohtaus, jossa Simba ja Nala lähtevät seikkailemaan elefanttien hautausmaalle on jäänyt mietityttämään. Paikkaa, jonne elefantit menevät kuolemaan pidetään myyttinä, mutta se taasen on totta, että elefantit surevat menehtyneitä lauman jäseniä.

Tekijöiden inspiraatio raamatun tarinoista näkyy myös tässä jatkuvassa kuoleman (ja tietyllä tasolla jälleensyntymän) teemassa mikä Leijonakuninkaassa on. Elefanttien hautausmaa, Mufasan viisaudet elämäntiestä ja jatkuvuudesta, auringonvalon lankeaminen hallintoalueen ylle, Simban näyt isästään pilvissä ja tähdissä ja uskomus esi-isien asumisesta tähdissä. 

Tuleee mieleen tämä Simban, Timonin ja Pumban keskustelu. 

"mä olen aina luullut, että ne on palavia kaasupalloja miljoonien kilometrien päässä"

"minulle kerrottiin kauan sitten, että esi-isiemme henget asuvat noissa tähdissä"

"yritätkö sä sanoa, että kasa kuninkaallisia raatoja töllää meitä"

Tämä tahtoo vielä korostua kohtauksissa, joissa Simba yrittää etsiä Mufasan "henkeä" niissä soi musiikkina uskonnolliset hymnit. Ne sittain luovat hartaan tunnelman, mutta kieltämättä välillä ne kuulostavat jopa hieman uhkaavilta. Kuvastokin on hieman uskonnollista. Itselle tulee mieleen Mooseksen kohtaamiset kristittyjen jumalan kanssa erämaassa.  (vaikken kuulu kirkkoon, olen minä sen Egyptin prinssin pari kertaa nähnyt). 

Hymnejä lukuunottamatta Leijonakuninkaassa on hyvinvaikuttavaa musiikkia. Elton Johnin säveltämät Circle of Life ja Can you feel the love tonight. Suomeksi ne ihanasti esittää Anneli Saaristo.

Oma suosikkilauluni Leijonakuninkaassa on "Kunhan kruunun saan kuninkaan". Se johtuu, siitä, että rakastan afrikkalaisia rumpuja (tämän takia Tarzan kuuluu lempianimaatioihini) laulu on muutenkin aika hilpeä. Se kertoo myös aika paljon Simban hahmosta, miten hän oli pentuna hieman ylimielinen ja ei ihan kypsä hallitsijaksi. Animaatio-kohtaus itsestään tuo mieleeni yhden toisen suosikkianimaatioistani Kolme Caballeroa ihan vain värikkyyden ja sekopäisyyden takia. 

Leijonakuninkaassa on paljon yksittäisiä laulupätkiä jotka on jäänyt mieleen on Zasun luuvankilassa laulama kookospähkinöitä mulla tässä on diidii laitan riviin kaikki pähkinät. Suuret pienet ja pääsi kokoiset.

Sitten tietysti:

Viidakossa näin viidakossa nukkuu jellona. En kuule sinua anna tulla IiiiiiIIII Pumbapambueee!

Hula hula syömään nyt OI!

Minulla on muutama suosikkihahmo leijonakuninkaassa.Timonin jo mainitsinkin. Pidän myös Mufasasta ja varsinkin Mufasan elämänfilosofiasta, näen itse maailman hyvin samalla tavalla. Lempihahmoni Leijonakuninkaassa on kuitenkin yllätys yllätys Rafiki!

Koska mikään ei voita paviaanipoppamiestä, joka osaa kung futa ja harjoittaa mindfulnesia. 



















Mitä mieltä olet? Onko Leijonakunkku tarina ihmisten itsekkyydestä vai nuoren leijonan matka aikuisuuteen? menikö tämä taas liian filosofiseksi...en voi sille mitään folkloristi mikä folkloristi  Hakuna Matata.